Kirjallinen maantiede tutkii, mihin paikkoihin fiktiiviset teokset sijoittuvat. Kirjallista kartografiaa siitä tulee silloin, kun tutkimus hyödyntää karttoja.

Suomalaisen kirjallisen kartografian eräänä alkupisteenä voidaan pitää Viljo Tarkiaisen väitöskirjaa Aleksis Kiven “Seitsemän Veljestä”. Kirjallinen tutkimus (1910). Tarkiaisen tutkimus edustaa biografistista tutkimussuuntaa, joka selittää kaunokirjallisia teoksia niiden kirjoittajan kokemuksilla. Osana projektiaan Tarkiainen on koonnut kartan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin tapahtumapaikoista, joiden hän olettaa kuvaavan Palojoen kylää Nurmijärvellä.¹ Kivi oli kotoisin Palojoelta.

Seitsemän veljestä sijoittaa kirjan tapahtumat tunnetusti eteläiseen Hämeeseen: “Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää.”² Nurmijärvi kuuluu nykyisin Uuteenmaahan mutta käsitettiin kirjan julkaisuaikana osaksi Hämettä. Tarkiainen menee kuitenkin tätä pidemmälle. Hän olettaa, että kirja ei vain sijoitu Hämeeseen tai Nurmijärvelle: lisäksi myös Jukolan, Toukolan ja Impivaaran kaltaisilla fiktiivisillä nimillä on todelliset vastineensa Kiven kotiseudulla. Tämä mahdollistaa myös näiden fiktiivisillä nimillä esiteltyjen paikkojen sijoittamisen Kiven kotikylää Palojokea kuvaavalle maantieteelliselle kartalle.

Vaikka Kivi nimesi esimerkiksi kotikylänsä Toukolaksi ja sen rajanaapurin Raalan Viertolaksi, Tarkiainen myös huomauttaa, että Kivi säilytti monia Palojoen nimiä sellaisenaan teoksessaan.³ Tämä mahdollistaa fiktiivisen kerrotun tilan asemoimisen tarkasti maantieteellisen kartan päälle.

Kirjallisuuden historialliset paikat

Tarkiaisen piirtämä kartta on erityisesti postmodernistisen kirjallisuuskäsityksen kannalta ongelmallinen. Millä perusteella voimme olettaa, että fiktiivisen teoksen mainitsemilla paikoilla on “todelliset” vastineet? Eivätkö ne ole osa tekstin sisäistä, kuvitteellista maailmaa?

Robert Stockhammer on kritisoinut kirjallisen kartografian tekemää oletusta siitä, että fiktiossa mainituilla paikannimillä olisi yksiselitteinen maantieteellinen viittauskohde. Stockhammer ei kiistä sitä, etteikö kaunokirjallinen teksti voisi viitata historiallisiin paikkoihin, mutta hän kiinnittää huomiota siihen, että kirjallisesti kerrottua tilaa ei aina voi esittää kartoilla. Stockhammerin esimerkkinä on Franz Kafkan Linna (Das Schloß, 1926). Romaanissa ei anneta juurikaan vihjeitä, missä linnan juurella oleva kylä sijaitsee. Lisäksi teoksen unimainen käsitys tilasta ei välttämättä noudata edes perinteistä euklidista geometriaa. Linna tuntuu pysyvän paikallaan tai jopa etääntyvän kauemmas sitä mukaan kun päähenkilö K. lähestyy sitä.⁴

Puhe kirjallisuuden kuvaamista “todellisista” paikoista voi olla harhaanjohtavaa, sillä paikoilla ei ole ikuista olemusta vaan ne muuttuvat ajassa. Usein voisi olla luontevampaa puhua “historiallisista” eikä “todellisista” paikoista. Seitsemässä veljeksessä mainitaan useita tunnistettavia historiallisia paikkoja kuten Hämeenlinna ja Turku. Romaanin lukeminen on aina tulkintaa, mutta mikään tekstissä ei viittaa siihen etteivätkö nämä kaupungit sijaitsisi myös romaanin maailmassa suunnilleen samoilla paikoilla kuin historialliset esikuvansa. Aivan kuten kirjoissa voidaan viitata historiallisiin henkilöihin tai tapahtumiin, niissä viitataan usein myös historiallisiin paikkoihin. On perusteltua tulkita, että Väinön Linnan Tuntematon sotilas (1954) kuvaa nimenomaan jatkosotaa eikä jotakin täysin fiktiivistä sotaa. Mutta fiktion kuvaamilla henkilöillä, tapahtumilla ja paikoilla voi olla myös piirteitä, jotka poikkeavat niiden historiallisista vastineista.

Sveitsiläinen kirjallisuustieteilijä Barbara Piatti onkin puhunut kolmesta tasosta, joilla kaunokirjallisuus voi kuvata nimettyjä paikkoja. Lähimpänä historiallista geografista tasoa ovat “tuodut kohteet” (immigrant objects), joiden kuvaus vastaa varsin tarkasti kirjallisuuden ulkoista maantiedettä eli geotilaa. Tähän lajiin voisi kuulua esimerkiksi Seitsemän veljestä romaanissa mainittu Turku ja Aninkaistenmäki, jonne tehtyä retkeä Juhani muistelee.⁵

Hiukan kauempana geotilasta ovat jo “sijaiskohteet” (surrogate objects), jotka voivat olla kokonaan uudelleen nimettyjä paikkoja, joilla on kuitenkin historiallinen esikuva. Toukolan kyläksi nimetty Palojoki kuuluu tähän kategoriaan. Se voidaan kenties paikantaa kartalle kuten Tarkiainen on tehnyt, mutta Toukolalla voi olla myös esikuvastaan poikkeavia piirteitä.

Kolmanneksi Piatti nimeää vielä kokonaan kirjallista alkuperää olevat kohteet (native objects), jotka ovat täysin fiktiivisiä eikä niillä ole useinkaan mitään tarkasti määrittyviä maantieteellisiä koordinaatteja.⁶ Kafkan kuvaama linna sijaitsee varmaankin Euroopassa, kenties jopa Böömin suunnalla, mutta sen tarkempi paikantaminen kartalle ei ole mahdollista eikä edes mielekästä.

Fiktioon tuodut paikat

Teoksessaan Seitsemän miestä (2005) Helsingin Sanomien toimittaja Ilkka Malmberg vierailee Seitsemän veljeksen tapahtumapaikoilla Nurmijärvellä. Kirjan on kuvittanut Pekka Vuori. Malmberg kapuaa mäelle, jota yleisesti pidetään Sonnimäen esikuvana:

“Olen vähän myöhään liikkeellä, on jo kesäkuun puoliväli. Veljekset nousivat Sonninmäelle joskus toukokuussa. Eikä tietysti pitäisi etsiä vastaavuuksia romaanin ja todellisen Nurmijärven välillä. Toisaalta Aleksis Kivi oli kirjailija, joka tarkoin nimesi paikat, ilmansuunnat ja ilmoitti usein välimatkatkin. Hänellä oli päässään konkreettinen maisema ja kartta, johon hän pani veljeksensä seikkailemaan. Se muistutti hyvin paljon hänen synnyinseutuaan Nurmijärveä.”⁷

Malmbergin tarkoituksena on katsella Sonnimäen laelta samaa maisemaa, jota Kivi kuvaili romaanissaan. Malmberg rekisteröi pieniä eroja todellisuuden ja fiktion välillä: romaanissa harju on moreenikiveä, mutta tosielämässä se on kalliota. Tämä on kirjallisuuden “sijaiskohteille” tyypillistä.

Seitsemän veljeksen tapahtumapaikkojen osalta Malmberg mainitsee lähteekseen juuri Tarkiaisen tutkimukset:

“Etupenkillä vieressäni on Tarkiaisen Aleksis Kivi. Elämä ja teokset vuodelta 1915. Siinä hän on sijoitellut romaanin paikannimiä maisemaan. Sonnimäki alias Härkähaanmäki on juuri ennen kirkonkylää. Sitten Tarkiaisen päivien on rakennettu sekä Helsinki–Hämeenlinna-pikatie että moottoritie. Molemmat pyyhältävät Sonnimäen vieritse.”⁸

Toisin kuin Tarkiainen, Malmberg ei korosta Nurmijärven ikiaikaisuutta Kiven romaanin tapahtumapaikkana vaan maiseman kokemaa radikaalia historiallista muutosta ja eri ajallisia kerroksia:

“Istun kaatuneen puun juurakon katveeseen katselemaan Kiven ja veljesten maisemaa. Jos päätä vähän kääntää, näkee S-marketin valot. Alhaalla kulkee valaistu tie. Sitä pitkinkö Kivi sijoitti Rajamäen rykmentin kulkemaan?” ⁹

Kun Tarkiainen korostaa Palojoen maiseman samana pysyneitä piirteitä ja vastaavuutta Kiven kirjan kanssa, lähes sata vuotta myöhemmin kirjoittava Malmberg tuo esiin maiseman historiallisen muutoksen. 2000-luvun alun Nurmijärvi on metonymia – vertauskuva jossa osa edustaa kokonaisuutta – myös Vanhasen ensimmäisen hallituksen Suomelle ja muuttoliikkeelle pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin.

Missä on Impivaara?

Malmberg ja Vuori ovat laatineet kirjaan myös kartan nykyisestä Nurmijärvestä, joka tuo esiin juuri maisemassa tapahtuneita muutoksia sitten Kiven aikojen. Impivaaran tarkka paikantaminen osoittautuu kuitenkin vaikeammaksi kuin Sonnimäen:

“Ajelen Myllykosken kautta Palojoen pohjoisiin takamaastoihin, sinne, jossa oli Impivaara. Sellaista korkeata vuortahan ei näillä seuduilla oikein ole, se on mielikuvitusta”.¹⁰

Tarkiainen on sijoittanut Impivaaran kysymysmerkillä varustetulla merkinnällä Paraatinkallioiden kohdalle. Malmberg toteaa oman karttansa kuvatekstissä:

“Kivi on muunnellut maantiedettä, sillä veljekset ylittävät kirjassa matkalla Impivaaraan Raalaan menevän tien. Impivaaran täytyi kuitenkin olla tien eteläpuolella, jossakin Paraatinkallioiden lähistöllä.” ¹¹

Piattin termein taas voitaisiin todeta, että Impivaara ei välttämättä ole geotilaa muunteleva sijaiskohde. Se voi olla myös kokonaan kirjallisuudesta peräisin oleva fiktiivinen kohde. Silti sillä on toki summittainen sijainti suhteessa toisiin romaanin tilaa määrittäviin sijaiskohteisiin. Seitsemän veljeksen rakentamassa tilassa tässä kohden on korkea vuori – lähes myyttisiä merkityksiä saanut Impivaara, jolle ei ehkä ole määritettävissä täysin tarkkoja koordinaatteja kartalla.

“Runouden maantiede”

Karttojen ohella Seitsemän veljeksen kertomaa Palojokea on dokumentoitu myös valokuvin. Vuonna 1934 J.V. Lehtonen julkaisi teoksen Nurmijärven poika. Kuvia Aleksis Kiven elämästä.¹² Kirjallisen kartografian perinteeseen teosta liittää mm. siinä oleva puolustusvoimien ottama ilmakuva Palojoesta, jonka päälle Lehtonen on sijoittanut karttamerkkejä. Merkit sitovat maaston topografisia paikkoja Aleksis Kiven elämään ja teoksissa kuvattuun maantieteeseen.

Lauri Viljanen arvosteli Lehtosen teoksen tuoreeltaan Helsingin Sanomissa. Kiinnostavasti Viljanen yhdistää Lehtisen populaarin teoksen 1930-luvun kirjallisuudentutkimuksen uuteen suuntaukseen:

“Mutta toht. Lehtosen ajatus olisi kirjallisuustieteellisestikin mielenkiintoinen. Saksalainen kirjallisuushistorioitsija Josef Nadler on kirjoittanut huomattavan »saksalaisten heimojen kirjallisuushistorian», jossa hän mieltäkiinnittävällä tavalla antaa kirjailijan tuotannon kasvaa hänen kotiperänsä pohjalta. Toht. Lehtosen »Nurmijärven poika» tarjoaisi verrattomia aineksi tämän menetelmän soveltamiseen. Useat Kivi-tutkijat, ennen kaikkea prof. Tarkiainen, ovat jo paikallistaneet Kiven runouden näkymöitä hänen nurmijärveläiseen kotiseutuunsa.”¹³

Viljanen yhdistää Lehtosen pyrkimyksen Josef Nadleriin (1884–1963), joka oli tosin syntyisin Itävallasta. Piatti on jäljittänyt tutkimuksessaan myös kirjallisen kartografian tutkimushistoriaa. Piattin mukaan Nadler tosiaan liittyi kirjallisen kartografian alkuvaiheeseen, mutta hänen työnsä oli myös osasyynä suuntauksen maineen tahrautumiseen 1930-luvun jälkeen. Nadler oli kansallissosialisti, joka pyrki yhdistämään saksankielisten kirjailijoiden tuotannon polveutumista näiden kotiseudusta mutta myös “heimosta” (Stamm).¹⁴ Myöhemmän kirjallisen kartografian pyrkimykset ovat tietenkin olleet hyvin toisenlaisia. Esimerkiksi modernin kirjallisen kartografian pioneerina pidetyn italialaisen kirjallisuushistorioitsijan Franco Morettin tausta on marksilaisuudessa.

Viljanen tosin ei puhu kirjallisesta kartografiasta vaan “runouden maantieteestä”.¹⁵ Viljanen kiinnittää huomiota siihen, että Kiven teosten tila ei vastaa yksi yhteen kolmiulotteista geotilaa:

“Hänen kotiseuduntunteensa ei ollut millään tavoin tarkoituksellisesti ahdasta ja rajoitettua. Hän saattoi antaa tuon maiseman muodoille runoudessaan yleviä ja kaukaisiakin nimityksiä ja kansoittaa sen mielikuvituksensa romanttisilla hahmoilla.”¹⁶

Verkkosovellus

Viimeisen kerroksen Seitsemän veljeksen kartoittamisen historiassa muodostavat digitaaliset paikkatietojärjestelmät ja muut interaktiiviset verkkosovellukset. Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Nurmijäven museon rahoittama sivusto Seitsemanveljesta.net on julkaissut tällaisen kartan romaanin juonesta ja tapahtumapaikoista.¹⁷

Interaktiivinen kartta tuo mukaan myös ajallisen tason: teoksen juonen eli kertomuksen aikatason ja tapahtumapaikat. Tämä olisi painetussa kirjassa haastavampaa.

Impivaara on sijoitettu myös tällä kartalla suunnilleen sinne minne Tarkiainen sen paikansi.

Viitteet