Algot Untolan romaani Kuolleista herännyt julkaistiin, nimimerkillä Maiju Lassila, vuonna 1916, kun Suomi oli vielä Venäjän alainen suuriruhtinaskunta. Samaan aikaan käynnissä ollut maailmansota ei näy romaanissa. Sen sijaan siinä tulee esille modernisoituva Suomi, joka on jakaantunut juurettomiin luokkiin. Romaanin päähenkilö on sivistymätön, jopa lukutaidoton, satamatyöläinen Jönni Lumperi. Hänen ja hänen ammattitoveriensa rinnalla romaanissa toimivat niin vuorineuvokset, suurmaanomistajat, keskiluokkaiset virkamiehet ja toimihenkilöt kuin myös pikkurikolliset. Kapitalistinen voitontavoittelu läpäisee koko yhteiskunnan ja siirtää syrjään kaiken muun.

Poliittisesti Untola oli kannattanut ensin porvarillista ja kansallismielistä Suomalaista puoletta. Romaanin ilmestymisvuonna hän alkoi kuitenkin tukea sosiaalidemokraattista puoluetta ja kirjoitti Työmieheen kolme ”Porvarikirjettä”, joissa hän teki selkeän pesäeron Suomalaiseen puolueeseen.¹ Romaanin tematiikka liittynee Untolan poliittisen identiteetin uudelleen määrittelyyn. Se ei kuitenkaan kuvaa työläissankariaan idealistisesti. Pikemminkin Jönni osittain ajautuu modernin kapitalismin rattaisiin ja toisaalta antautuu sen logiikalle omasta tahdostaan pyrkiessään matkaamaan työtä tekevästä luokasta omistavaan.

Romaanin vastaanotto oli vaihteleva. Mikko W. Erich, vuosina 1919–1922 kokoomuksen kansanedustaja sekä vuosina 1930–1933 ja 1939–1945 sosiaalidemokraattien kansanedustaja, arvosteli porvarillisessa Turun Sanomissa Untolan kirjan tuoreeltaan varsin myötämielisesti, vaikka keskittyi enemmän pohtimaan kirjailijan vaikutusvaltaa tulevissa vaaleissa.² Erich ilmeisesti arveli, että Untolan ”Porvarikirjeet” olivat osaltaan siivittäneet SDP:n vuoden 1916 vaalien suurvoittoon, joka tuotti peräti 103 edustajan enemmistön eduskuntaan.

Suomalaisen puoleen äänenkannattaja Uusi Suometar puolestaan tyrmäsi romaanin Viljo Tarkiaisen kritiikissä. Tarkiainen arvosteli romaanin keskeneräiseksi ja Untolan kykenemättömäksi kehittämään itseään kirjailijana. Hänen mukaansa kirjassa on esimerkiksi kekseliäisyyttä ja leikillisyyttä, mutta ”nuo ominaisuudet esiintyvät melkeinpä villissä luonnontilassa.”³

Tarkiaiselle romaani oli liian hajanainen, mutta lukija voi löytää siitä myös modernin fragmentoituneen yhteiskunnan kuvan. Sen niin sanottu villi luonnontila on tulkittu bahtinilaiseksi karnevalismiksi, joka asettaa kapitalismin logiikan naurunalaiseksi ja toisaalta esittää, miten se pirstoo ihmisen minuuden.⁴ Romaanissa tämä tapahtuu kirjaimellisesti, kun Jönnin identiteetti sekoittuu toistuvasti vuorineuvos Jöns Lundbergin ja muiden henkilöiden kanssa ja lopulta hän päätyy kauppaamaan nimensä pois itseltään ja ruumiinsa leikeltäväksi kuoleman jälkeen.

Kaupunki ja maaseutu

Modernisaatiolla, kapitalismilla ja luokalla on myös suhde maantieteeseen ja kartallisuuteen. Romaanin vuorineuvokset ja satamatyöläiset asustavat Helsingissä; suurmaanomistajat, tilalliset, koskiyhtiön johtajat ja agronomit Tampereella ja sitä ympäröivällä maaseudulla. Pääasiallisesti Helsinki kuvataan selkeästi modernimpana ja urbaanimpana keskuksena verrattuna muuhun eteläiseen Suomeen. Edes Tampere ei näyttäydy samalla tavalla kaupunkina, vaan sen lähistölle sijoittuva toiminta pyörii maakauppojen ympärillä, kun metsät ja kosket vaihtavat omistajaa. Tampereen kaupunkitila taas kuvataan melko suurpiirteisesti. Helsinki puolestaan jäsentyy yksityiskohtaisemmin urbaaniksi tilaksi: se on kaupunginosia, satamaa ja puistokatua sekä toimistoja ja kerrostaloasuntoja.

Yhteistä kaupungille ja maaseudulle on kuitenkin, että kapitalistinen markkinatalous hallitsee molempia läpikotaisesti. Kaupungissa rahaa yritetään saada liiketoiminnalla, oli sitten kyse suuryrityksen pyörittämisestä tai makkarakojusta kadun varrella. Maaseudulla maan arvo mitataan rahassa, metsä on niin arvokas kuin siitä saa puuta ja puusta tuloja, kosken arvo on suoraan verrannollinen sen valjastetun tehon tuottamiin hevosvoimiin. Modernisoituminen tarkoittaa myös kaiken kaupallistumista. Romaanissa esimerkiksi pyritään useamman kerran myös naimakauppoihin, joissa toinen tai molemmat osapuolet pyrkivät hyötymään aiotusta avioparista rahallisesti.

Kaiken kaikkiaan lähes jokaisen henkilön motiivina on voiton maksimointi, usein toisten kustannuksella. Romaanin tapahtumat alkavat, kun Jönni luulee voittaneensa suuromaisuuden arpajaisissa, vaikka kyse onkin vain parista tuhannesta. Häneen mieltynyt vuorineuvos Lundberg opastaa ryhdistäytymään voiton myötä ja kuvailee, kuinka sen voi muuttaa miljooniksi. Aiemmin Jönni oli tyytynyt yksinkertaiseen ruokaan ja perjantaipulloon, mutta nyt hänet täyttää halu rikastua. Samalla vaatimaton anteliasuus vaihtuu ystävien motiiveja epäilevään saituuteen.

Arpajaisvoittoa kasvattamaan Jönni matkaa Tampereelle saatuaan vihjeen tuottoisasta maatilasta. Yritys matkata työtä tekevästä luokasta omistavaan vähin erin epäonnistuu ja ennen paluumatkaansa Hämeenlinnan ja Riihimäen kautta takaisin Helsinkiin Jönni on menettänyt rahansa ja paljon muutakin, mukana kulkee vain ruumisarkku.

Paikkojen tunnistus

Suomalaisen kirjallisuuden atlas -hankkeen metodologiselta kannalta tarkasteltuna Kuolleista herännyt tarjoaa mielenkiintoista dataa. Romaania käytettiin nimentunnistuksen (NER) testaukseen ja tulokset olivat hyviä. Maantieteelliset nimet tunnistuivat pääasiassa erinomaisesti. Myös fiktiiviset paikat tunnistettiin. Esimerkiksi Jönnin havittelema Punturin tila identifioitiin paikaksi, mutta NER pystyi jopa ajoittain erottelemaan, milloin puhuttiin Punturi-nimisestä isännästä ja milloin Punturin tilasta paikkana.

Jokaisessa tapauksessa eron tekeminen ei onnistunut ja lähiluku paljasti, että se oli hankalaa myös ihmislukijalle. Kontekstista ei kaikissa tapauksissa selviä kirjoittaako Untola ”Punturin tilasta” paikan erisnimenä vai Punturi-nimisen isännän omistamasta alueesta. Toisaalta hankkeen tarkoitus ei ole vain sijoittaa paikkoja kartalle, vaan se tarjoaa myös mahdollisuuden pohtia fiktiivisyyden kartallista luonnetta. Näin NER-tunnistetut fiktiiviset paikat tarjoavat uuden tulokulman romaanin tilallisuuteen.

Samalla esille nousee useampikin mielenkiintoinen metodologinen ongelma. Esimerkiksi pohdittavaksi tulee, miten pitäisi suhtautua fiktiivisiin paikkoihin, jotka sijoittuvat romaanissa alueille, joilla on vastine maantieteellisellä kartalla. Punturin tilan voi sijoittaa eteläiseen Suomeen, Hämeeseen tai Tampereen seudulle. Tarkkaa sijaintia kartalla Punturin tila ei kuitenkaan voi saada, koska sitä ei ole muualla kuin romaanissa. Pitäisikö Punturin tila jättää huomiotta ja keskittyä vain niihin paikkoihin, joille voidaan saada tarkka vastine kartalla? Kirjallisuus on kuitenkin täynnä kuviteltuja paikkoja, jotka silti sijoittuvat todellisiin paikkoihin.

Miten siis jäljittää Jönnin matka Helsingistä Tampereelle ja takaisin, kun hänen liikkuu ajoittain paikoissa, joilla ei ole tarkkaa kartallista vastinetta? Kirjallisen kartografian kysymyksiä tutkinut Barbara Piatti on pohtinut tätä ongelmaa. Hän on todennut, että kirjallisten paikkojen viittaussuhde maantieteellisiin paikkoihin vaihtelee suuresti. Se saattaa olla vahva tai heikko, sillä voi olla selkeät tai epämääräiset rajat tai sen tarkka paikantaminen voi olla haastavaa. Tiivistäen on siis myönnettävä, että kirjallinen kartografia on epätarkkaa.⁵

Tähän näkökulmaan on vielä lisättävä, että kirjallisuus itsessään on niin sanotusti epätarkkaa. Minkä tahansa luonnollisen kielen ominaisuuksiin kuuluu tulkinnanvaraisuus ja kontekstista riippuen eriasteinen epätäsmällisyys. Kaunokirjallisuus on kuitenkin tarkoitettu lähtökohtaisesti monitulkintaiseksi, se ei pyri yksiselitteisyyteen. Suomalaisen kirjallisuuden atlas -hankkeen tarkoitus ei olekaan asettaa kaunokirjallisuuden erilaisia tulkintavaihtoja sulkeisiin, vaan käsitellä niitä tutkimusmateriaalin olennaisena osana.

Viitteet