Tässä blogipostauksessa pohdin rakastavaisten reittejä Evald Ferdinand Jahnssonin teoksessa Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa: kertomus Tuomas piispan ajoilta (1898) ja J.V. Ronimuksen romaanissa Antonio Bröijer: historiallis-romantillinen kertomus vuodelta 1599 (1894). Molemmat teokset käsittelevät kahden uskonnon välistä taistelua. Hatanpään Heikki sijoittuu 1200-luvulle ja siinä vastakkain ovat pakanausko ja katolisuus. Aivan 1500-luvun loppuun sijoittuvassa Antonio Bröijerissä vastakkain ovat puolestaan katolisuus ja protestanttisuus.

Molemmissa teoksissa on mukana myös rakkausjuoni. Heidi Grönstrand on käsitellyt Hatanpään Heikin romanssijuonta artikkelissaan ”Historical Fiction and the Dynamics of Romance” (2016).¹ Grönstrandin mukaan romanssijuoni on ollut varhaisten historiallisten romaanien kohdalla väheksytty ja negatiivisena nähty piirre, joka ei ole sopinut ajatukseen historiallisten romaanien roolista historian rakentajina.

Pakanuus vastaan kristinusko

Hatanpään Heikissä Liuksialan kaunista ja oikukasta Lyyliä tavoittelevat lähiseudun miehet Hatanpään Heikki (pakananimeltään Arvo) ja Hieraniemen Paavo. Kaikkien kolmen kohdalla kertomus alkaa Tampereelta, Pyynikin harjanteelta, jossa nuoret kisailevat. Lyyli ei myönny kummallekaan nuorelle miehelle, vaikka onkin suosiollisempi Arvoa kohtaan. Sekä Arvo, (jota kuitenkin kutsutaan useimmiten kristillisellä nimellä ”Heikki”) että Lyyli ovat pakanoita, ja jos tarina jatkuisi onnellisena, se pysyisi heidän tutuilla maillaan, Tammerkosken ja Pyhäjärven lähettyvillä. Kristityt eivät näissä maisemissa ole turvassa, mistä kertovat katolisten munkkien teloitukset, mutta pakanauskoa tunnustaville nuorille järvet kimaltavat ja puut humisevat.

Lyylin torjunnasta raivostunut Paavo saa kuitenkin ovelan idean ja lähtee tavoittelemaan Tuomas-piispan joukkoja Turusta. Jos Lyyli ei suostu Paavon vaimoksi hyvällä, Paavo aikoo ottaa Lyylin mukaansa väkisin ja päihittää piispan joukkojen kanssa tämän pakanallisen kosijan, Heikin. Paavon oma suhde uskontoon on hyötykeskeinen: hän kannattaa katolisuutta, koska se on hänen kannaltaan edullista. Lyylin enolle hän väittää olevansa kristitty vain nimellisesti, mutta Tuomas-piispan edessä hän vakuuttaa olevansa kristitty henkeen ja vereen.

Voit lähentää ja loitontaa karttaa oikeassa yläkulmassa olevista napeista. Osoittimen vieminen paikkojen päälle näyttää niiden nimet. Kartta: Asko Nivala

Paavon reitti Tuomas-piispan luo ja takaisin kulkee tarkalleen ottaen seuraavasti: Tampere–Pyhäjärvi–Laukko–Vesilahti–(Hieraniemi)–Toijala–Pöytyä–Turku–Kuokkalankoski–Liuksiala–Pyhäjärvi–Tammerkoski–Nokianvirta–Turku. Paavo ratsastaa siis teoksen kuluessa Tampereelta Turkuun, takaisin Tampereelle ja vielä Turkuun. (Kaiken kaikkiaan n. 580 kilometriä, ratsastettuna ehkä yhteensä kuudesta kahdeksaan päivää)². Matka on varsin pitkä kuljettavaksi rakkauden ja koston vuoksi; aluksi Paavo ei voi edes tietää, löytääkö Tuomas-piispaa ja millaisin joukoin tämä on liikkeellä.

Lyyli on ehtinyt siirtymään Paavon Turussa käydessä vain kotiinsa Liuksialaan, josta Paavo sieppaa hänet mukaansa. Lyylin matka kulkee nyt Paavon mukana pakotettuna ”Tammerkosken itäpuolen äyräille”, Nokianvirran äärelle, Turunlinnaan ja lopulta Räntämäen kirkkoon ja sen lähellä olevalle teloituspaikalle. Lyyli on vapaa ja voimakastahtoinen nainen, mutta kulkemisistaan hän ei voi itse päättää.

Heikki lähtee Tampereelta Nokianvirran varrelle odottelemaan kristittyjen joukkojen saapumista hyökätäkseen miehineen näiden kimppuun. Taistelun ja luullun hukkumisen jälkeen Heikki seuraa rakastettunsa jälkiä Turun linnalle ja sieltä kirkolle ja teloituspaikalle. Lyyli ja Heikki eivät luovu pakanauskostaan, ja molemmat menettävät lopulta sen vuoksi henkensä; Lyyli mestataan ja Heikki ammutaan, kun hän menee Tuomas-piispan luo kostamaan morsiamensa kuolemaa. Myös rakkaustarina jää vaille huipennusta; rakastavaiset eivät saa toisiaan, mutta katoliseksi kääntynyt kilpakosija, Hieraniemen Paavo, jatkaa elämäänsä piispan suosiossa.

Antonio Bröijer ja taistelu katolisia vastaan

Antonio Bröijerissä vastakkain ovat katolisuus ja protestanttisuus eli Puolan kuningas Sigismund joukkoineen ja Kaarle-herttua ja tämän kannattajat. Rakastavaisina ovat tässä teoksessa Lyypekistä nuorena saapunut Gertrud ja Viipurin pormestarin poika Antonio. Antonio on intomielinen protestantti, ja Gertrudin täti, jonka luona tyttö asuu, tunnustuksellinen katolinen, mutta Gertrudin uskontoa ei ole edes mainittu. Täti olisi halukas naittamaan kasvattinsa katoliselle kosijalle, mutta hieman yllättäen kertoja ei mainitse, mitä Gertrud ajattelee uskonnosta.

Gertrud on saapunut Lyypekistä Viipuriin ja matkaa teoksen lopussa Antonion kanssa Tukholmaan aloittamaan elämäänsä vaimona – muuten hän pysyy tätinsä asunnossa odottaen Antoniota. Antonion taas kerrotaan kulkeneen paljon maailmalla: hän on käynyt Saksat, Italiat ja Hollannit ja palannut nyt Viipuriin. Kilpakosijan paikalla teoksessa on puolalainen Adam Janecki, joka rakastuu Gertrudiin ja koettaa ryöstää tämän mukaansa, mutta Antonio pelastaa morsiamensa ja vie tämän vihille. Tällä kertaa siis – toisin kuin Hatanpään Heikissä – kilpakosijan ryöstöyritys epäonnistuu. Minne Adam Janeckin matka päättyy, sitä ei teoksessa kerrota. Kuitenkin protestantti Antonio tarvitsee katolisen papin, oikeammin jesuiitan, apua pelastaakseen rakastettunsa. Antonion vanha opettaja, pater Laurentius Erici, vapauttaa Antonion vankityrmästä ja saa vastineeksi turvapaikan Gertrudin tädin luota. Laurentius Erici on hieman Hieraniemen Paavon kaltainen hahmo sikäli, että hän on valmis tekemään kompromisseja oman etunsa vuoksi. Molemmat selviytyvät; Laurentius Erici poistuu Viipurista tilanteen rauhoituttua, ehjin nahoin.

Jos Hatanpään Heikissä Lyyli pitää tiukasti kiinni uskostaan eikä ryöstämättä lähde mihinkään Hämeestä, Antonio Bröijerin Gertrud puolestaan on vailla mielipiteitä ja juuria. Gertrud on Antonion tapaan kosmopoliitti tai kenties ei kukaan hänen mielipidettään asuinpaikasta kysykään. Huolimatta siitä, että Getrud on elänyt katolisen tätinsä talossa, avioliitto protestanttisen ja protestantteja tiukasti puolustaneen Antonion kanssa ei vaikuta olevan hänelle ongelma. Antonio ja Gertrud tapaavat teoksen alussa katolisen luostarin paikalla, jossa nyt on vain rapistuvia muureja. Vaikka paikka on Gertrudille rakas, tulevaisuudessa katolisuus rapistuu kaupungissa yhä enemmän: protestanttisen Kaarle-herttuan joukot valtaavat kaupungin Antonion isän avustuksella.

Kohti onnellista tulevaisuutta?

Kun Antonio ja Gertrud matkustavat Antonio Bröijerin lopussa kohti onnellista protestanttista tulevaisuutta ja Kaarle-herttuan hovia Tukholmassa, Hatanpään Heikin rakastavaiset eivät pääse teoksen lopussa lipumaan kohti onnellista tulevaisuutta. Heikki ja Lyyli eivät voi erota kotiseudustaan ja juuristaan ja säilyttää henkeään. Kun heidät erotetaan kotiseudustaan ja heidän uskontonsa kielletään, tuloksena on kuolema. Tampere tarkoitti pariskunnalle onnea sekä vanhaa ja tuttua uskoa, kun taas Turku tarkoittaa uutta eurooppalaista uskoa ja vanhan uskon ja sen kannattajien kuolemaa. Kohti parempaa tulevaisuutta suuntaa sen sijaan kilpakosija Hieraniemen Paavo, joka matkustaa Lyyliä puolustaneen ritarin kanssa Jerusalemiin sovittamaan syntejään. Melodramaattiseksi lopuksi myös liikuttunut Tuomas-piispa päättää liittyä joukkoon. Maahan kiinnittyneen pakanuskon aika on ohi.

Viitteet