Useat tietokantamme teokset sisältävät runsaasti sekä geopoliittisia paikkoja että luonnonpaikkoja. Projektissamme esiin tulleita teoksia on vuosikymmenien kuluessa myös luettu ja markkinoitu kuvauksina maantieteestä ja historiasta. Erityisesti historialliset romaanit ovatkin olleet Suomessa ainakin 1800-luvun alkupuolella tärkeä keino kirjoittaa historiaa, kuten Mari Hatavara huomauttaa.¹ Myöhemminkin suuri yleisö on hyvinkin saattanut lukea romaaneja kuvauksina historiasta ja maantieteestä – ovathan romaanit olleet helposti saatavilla ja ne ovat usein olleet mukaansatempaavaa luettavaa.

Kuusamon-kirjailijana tunnetun ja aikanaan paljon luetun Kaarlo Hännisen tuotantoa markkinoitiin hyvin selkeästi pohjoisen kuvauksena – suorana ikkunana pohjoisen luontoon ja elämään. Nuorten toveri lehdessä 1.1.1942 kuvataan teosta Kiveliön kuningas mahdollisuutena päästä mukaan kiveliön elämään: ”Hänen [teoksen päähenkilön] mukanaan kun lähdemme riistaretkelle, saamme tutustua erämaan eläimiin ja sen romanttiseen luontoon”. Hetken päästä jatketaan kertomalla, että teoksen seikkailut ovat kirjoittajan itsensä kokemia. Kiinnostavaa kyllä, kirja tarjoaa sekä mahdollisuuden päästä todelliseen erämaahan että kokea ”romanttinen luonto”. Luontoa ”sellaisenaan”, sen mahdollista karuutta, raadollisuutta tai tylsyyttä ei tässä yhteydessä markkinoida. Kaarlo Hännistä muistelevassa artikkelissa Nuori voima -lehdessä 1.4.1939, Hännisen teokset esitetään aikakapselina, jonka kautta on mahdollista päästä käsiksi luontoon, jota kenties ei enää ole: ”luonto voi muuttua ja kadota, mutta Kaarlo Hännisen koskematonta autiomaata … kuvaavat kirjat eivät koskaan unohdu.” Todellisuus ei siis välttämättä ole oikeaa ja autenttista, mutta Hännisen kirjojen kuvaus kyllä on.

Ehkä kiinnostavin markkinointikeino Hännisen teoksille on Nuori voima -lehdessä (1.10.1923) julkaistu pitkä ote Hännisen päiväkirjasta. Tekstissä Hänninen kuvaa retkiään kuusamolaisessa maisemassa, sen ”kalevalaisissa metsissä” ja ”koskemattomassa luonnossa”, hän ihailee koskien kuohua ja kalasääskien lentoa ja kalastaa lohia. Matkakertomuksella mainostetaan pian ilmestyvää Kiveliön kuningas -romaania. Hännisen romaanit ovat täynnä seikkailua, vaaroja ja hurjia käänteitä. Päiväkirjateksti kuvaa kuitenkin toisenlaista Kuusamoa. Vaikka kiveliön kuningas, karhu, saattaa Hännisen mukaan koska tahansa tulla näkyviin, käytännössä Hännisen retki vaikuttaa varsin leppoisalta: juodaan nokipannukahveja, kalastetaan, ja opas hoitaa niin kahvinkeiton kuin tuo haavinkin kalastajalle. Selviytymistaistelusta ei ole merkkiäkään – suurin uhka on saukko, joka vie kalat onkijan edestä.

Toista pohjoisen kirjailijaa, Arvi Järventausta, markkinoitiin toistuvasti sanoilla ”Äärimmäisen pohjolan tarkka asiantuntija” (mm. Sarkatakki 9.9.1935; Valvoja-Aika 1935 no. 7–8). Mainoksissa ja esittelyissä tuotiin esille yhä uudestaan, kuinka Järventaus tuntee Lapin ja on asunut alueella pitkään. ”Lapin elämän, luonnon ja ihmiset hän tuntee kuin ainakin kotinurkkansa” kirjoitettiin Suomen Kuvalehdessä 31.8.1935. Järventauksen yhteydessä tuodaan esiin, kuinka kaunokirjallisuus on vain muoto käsitellä historiaa. Turun sanomissa 20.12.1931 kerrotaan, että Järventaus on ”jälleen viehättynyt käsittelemään historiallista aihetta kaunokirjallisen muodon puitteissa”.

Kolmannen Lapin-kirjailijan, Väinö Katajan, teoksia mainostetaan Totuus-lehdessä (1.12.1925) seuraavasti: ”Ei kukaan kirjailija ole niin suurella, selvällä ja syvällisellä tunteella ja rehellisellä oikeamielisyydellä kyennyt kuvamaan Tornionjokilaakson elämää … ja suurta, ikuisesti hurmaavaa Lapin rajaisen Pohjolan luontoa”. Jälleen tunne yhdistyy kuvauksen aitouteen ja takaa sen, että pohjolasta saadaan oikeanlainen kuva.

Kirjallista maantiedettä on siis harrastettu kautta vuosikymmenten ja teosten maantiedettä, niissä kuvattua luontoa ja kuvauksia paikoista on luettu – tai kehotettu lukemaan – todellisen maantieteen kuvana tai ikkunana oikeaan, aitoon luontoon. Teosten luonnon ja maantieteen kuvausta on tarjottu lukijoille myös todellisuuden paranneltuna versiona, jota ajankulu ei häiritse eivätkä muutokset kosketa.

Viitteet