Kiveliön karkurit

Käsittelimme aiemmassa blogijutussa Kaarlo Hännistä ja hänen romaaniaan Kaksi karkulaista (1927). Myös Hännisen esikoisteoksessa Kiveliön karkurit (1923) on kiinnostavia tilallisia jännitteitä. Teos kertoo saksalaisten sotavankien oloista vankileirillä ensimmäisen maailmansodan aikaan. Joukko Muurmanskin rataa rakentavia vankeja pakenee Pohjois-Suomen erämaiden kautta Ruotsiin. Tähän he tarvitsevat suomalaisten apua, ja teos kuvaakin saksalaisten ja suomalaisten suhteiden lähentymistä Suomen itsenäistymisen alla.

Romaanin otsikossa oleva ‘kiveliö’ merkitsee asumatonta erämaata, jonne 30 saksalaisen joukkio eksyy menetettyään yhteyden suomalaiseen oppaaseen. Teoksen alkupuoli kuvaa heidän vaellustaan takaisin asutuksen pariin venäläisiä takaa-ajajiaan piilotellen. Millaista maantieteellistä tilaa Kiveliön karkureissa kerrotaan?

Nimentunnistus

Hankkeemme tavoitteena on automatisoida suomenkielisen kaunokirjallisuuden tilallisuuden tutkimusta. Näin etenemme yksittäisten tekstien analysoinnista kohti laajempien, useamman sadan tekstin tekstikorpusten käsittelyä ja vertailua. Tämä kirjoitus perustuu neuroverkkoa hyödyntävään nimentunnistukseen. Nimentunnistus löytää teksteistä monenlaisia erisnimiä henkilöiden ja organisaatioiden nimistä aina historiallisiin tapahtumiin. Hankkeemme tilallisen näkökulman vuoksi olemme kiinnostuneita Kiveliön karkurit tekstistä mainituista paikannimistä.

Nimentunnistuksen lisäksi teksti on viety myös automaattisen suomenkielen lauseenjäsentimen läpi, jotta nimistä on käytettävissä niiden perusmuodot eli lemmat. Koska suomenkielessä nimiäkin taivutetaan, meidän täytyy palauttaa tekstissä esiintyvä ilmaus ‘Helsingissä’ perusmuotoonsa ‘Helsinki’, jotta voimme yhdistää nimen paikkatietokantoihin.

Kaikista romaanin virkkeistä syntyy näiden vaiheiden jälkeen seuraavanlainen taulukko:

no.	token	entity	probability	lemma	part of speech
48	Paljon	O	1.0	paljon	ADV
49	heitä	O	1.0	hän	PRON
50	siellä	O	1.0	siellä	ADV
51	kuoli	O	1.0	kuolla	VERB
52	puutteeseen	O	1.0	puute	NOUN
53	ja	O	1.0	ja	CCONJ
54	kulkutauteihin	O	1.0	kulku#tauti	NOUN
55	,	O	1.0	,	PUNCT
56	mutta	O	1.0	mutta	CCONJ
57	paljon	O	1.0	paljon	ADV
58	heitä	O	1.0	hän	PRON
59	pakenikin	O	1.0	paeta	VERB
60	Pohjois-Suomen	B-GPE	0.571	Pohjois-Suomi	PROPN
61	poikki	O	1.0	poikki	ADP
62	Ruotsiin	B-GPE	1.0	Ruotsi	PROPN
63	ja	O	1.0	ja	CCONJ
64	sieltä	O	1.0	sieltä	ADV
65	omaan	O	1.0	oma	ADJ
66	maahansa	O	1.0	maa	NOUN
67	.	O	1.0	.	PUNCT

Tämän esimerkkivirkkeen sisältä algoritmi on erottanut kaksi paikkaan viittaava erisnimeä ‘Pohjois-Suomi’ ja ‘Ruotsi’. Nimien perusmuodot voidaan tämän jälkeen geokoodata koordinaateiksi ja näyttää kartalla. Vaikka nämä nimet tietysti viittaavat varsin laajoihin alueisiin, olemme pitäytynyt selkeyden vuoksi pistemäisessä geometriassa, vaikka laajempia alueita voisi merkitä myös polygoneilla.

Kun koko teksti on käsitelty tällä tavoin, siitä löytyy 335 paikannimen esiintymää, jotka jakautuvat 75 eri paikan välille, sillä useita paikkoja on tietenkin mainittu useampia kertoja. Nimentunnistuksen, lemmatisoinnin ja geokoodauksen jälkeen saadut tulokset näyttävät interaktiivisella kartalla tältä:

Voit lähentää ja loitontaa karttaa + ja - merkeillä kartan ylälaidassa. Merkin säde kartalla heijastaa mainintojen määrää. Kursorin vieminen kartan merkkien päälle kertoo paikannimen ja mainintojen määrän tekstissä.

Keskus–periferia-jännite

Hännisen kuvaama Peräpohjola on syrjäisestä sijainnistaan huolimatta hyvin kansainvälinen alue, jolla liikkuu suomalaisten ja saamelaisten ohella saksalaisia, venäläisiä ja englantilaisia. Rakenteilla olevan Muurmanskin radan tarkoituksena on myös yhdistää alue vielä tiukemmin maantieteellisiin keskuksiin ja tukea ympärysvaltojen sotatoimia Saksaa vastaan. Teoksen alussa kolttasaamelainen kauhisteleekin tätä kehitystä, jonka myötä hänen kotiseutunsa kytketään tiiviimmin osaksi muuta maailmaa.

Hänninen ei siis esitä Pohjois-Suomen asuttuja alueita varsinaisesti periferiana vaan sitä edustaa teoksessa pikemminkin asumaton korpimaa eli “kiveliö”. Poliittisten tapahtumien ohella teoksen kantavana teemana on ihmisten ja pohjoisen karun luonnonympäristön välinen kamppailu.

Kiveliöön eksyneet saksalaiset karkurit palaavat ikään kuin takaisin alkuaikojen luonnontilaan, jota luonnehtii puhdas taistelu eloonjäämisestä:

Korkean kulttuurin keskellä kasvaneet saksalaiset oli kohtalo ja erämaan tyly luonto alentanut keräilyasteelle, elämään luonnon varassa, kuten Australian alkuasukkaat.¹

Kirjallisuushistorioitsija Franco Moretti on löytänyt hiukan vastaavan teeman Sir Walter Scottin historiallisesta romaanista Waverley (1814). Scottin teoksessa englantilainen Edward Waverley matkustaa syvälle Skotlannin ylämaille, jonka asukkaiden kuvataan elävän vielä 1700-luvun puolessa välissä metsästäjä-keräilijöiden aikakautta.²

Moretti kiinnittää myös huomiota siihen, kuinka eri aikakausia elävien alueiden rajaa lähestyttäessä kerronta muuttuu tyyliltään myyttiseksi ja kuvalliseksi.³ Myös Kiveliön karkureissa luonnon ja kulttuurin välinen raja näkyy maisemassa voimakkaana kontrastina:

Siinä, missä metsä loppuu ja pelto alkaa, on kuin kahden valtakunnan raja: kiveliön ja kulttuurimaiseman. Ja näiden valtakuntien välillä on käynnissä ikuinen taistelu, jossa ihminen ja kiveliö voimiaan mittelevät, ja jossa valloitetaan uusia alueita, ja toisin peräännytäänkin. Eikä suinkaan aina kulttuurimaa voita.⁴

Keskuksen ja periferian raja ei siis Hännisen teoksessa ole niinkään Pohjois- ja Etelä-Suomen välinen jakolinja vaan se sijaitsee viljellyn asutuksen ja villin “kiveliön” välissä.

Kiveliö darwinilaisena luonnontilana

Kiveliön rajan ylittäminen tarkoittaa paluuta raakaan luonnontilaan. Ihmisten symboleiksi asettuvat teoksessa usein linnut, tässä tapauksessa kalasääsket, joiden emon sotilaat ovat ampuneet. Poikaset jatkavat eloonjäämistaistelua pesässä:

Viimein alkoivat ne liikkua levottomina pesässään ajellen toisiaan takaa ja raadellen koukkunokallaan, niin että untuvat pölisivät ja veri virtasi haavoista. – Ne aikoivat syödä toisensa. – Vuoronperään ne hyökkäsivät ja peräytyivät veljessodan temmellyksessä, kunnes toinen toisensa jälkeen putosi kiviselle rinteelle ruhjoutuen kuoliaaksi.⁵

Lintujen tapaan myös miehet itse ajautuvat evoluution kamppailuun, jossa kiveliön tuntevat suomalaiset kyllä pärjäävät, mutta kysymys kuuluu, miten käy kulttuurikansan, saksalaisten?

Saksalaiset karkurit tulkitsevat asiaa myös Darwinin evoluutioteorian näkökulmasta:

– Olemassaolon taistelussa heikot häviävät voimakkaampien, etevämpien ja oloihin sopivampien tieltä. Ne, jotka ovat parhaiten sopeutuneet ympäristöönsä, jäävät sukua jatkamaan, ja niiden ominaisuudet siirtyvät perintönä jälkeläisiin. Niin kehittää ympäristö kasvi- ja eläinlajeja ja myöskin ihmistä, sanoi Darwinin kehitysopin hengessä kasvanut jenalainen maisteri.⁶

Eloonjäämiskamppailu on armotonta, ja joukkue päätyy tappamaan lukuisia eläimiä ruuakseen erämaaoloissa selviytyäkseen. Nälkäiset miehet päätyvät jopa havittelemaan ruuaksi pyhänä eläimenä pidettyä joutsenta, josta “rangaistuksena” yksi heistä hukkuu koskeen.

Luutnantti ja Hahn olivat kävelleet jonkun matkan kosken alapuolella, kun he huomasivat kuolleen joutsenen kelluvan virran vastaisella rannalla. — Joen rinteiltä he kaatoivat miesvoimin lahotyvisiä kelohonkia, jotka he kantoivat rantaan ja sitoivat vitsoilla yhteen. Tällä hätä-aluksella he lähtivät virran poikki viistättämään meloen sitä eteenpäin pitkillä seipäillä. Mutta he eivät olleet arvioineet virran voimaa kyllin suureksi. — Ranta ei olisi ollut enää kaukana, mutta virran voima kiihtyi kiihtymistään. Kuolema silmäin edessä huitoivat he kuin hurjat, kunnes Hahnin sauvoin katkesi ja Braunkin huomasi turhaksi koettaakaan yhdellä sauvoimella soutaa lauttaa rantaan. Maailma musteni miesten silmissä, kun sileäpintainen niskavirta kiidätti lauttaa vinhasti könkään äyräälle. ⁷

Estetisöity maisema

Hännisen kerronta viittaa usein Pohjois-Suomen korkeuseroihin ja maaston topografiaan. Vaihtelevat maastonmuodot – järvet, saaret ja tunturit – tukevat erityisesti romaanin alkupuolella seikkailujuonta, jossa ne ovat esimerkiksi saksalaisten ja venäläisten välisten tulitaistelujen näyttämönä tarjoten pakenijoille suojapaikkoja.

Toisaalta Lappia kuvataan teoksessa myös idyllisesti. Seesteisemmissä jaksoissa maastoa voidaan katsoa myös maisemana, joka aukeaa panoraamana:

Ahventunturilta avautuivat Braunin ja hänen tovereittensa eteen Lapin erämaat laajoina ja suurpiirteisinä. Pohjoisessa kohosi tuntureja toinen toisensa takaa, ulommaiset häämöttäen valkealakisina kuin poutapilven reunat autereen harson läpi; idässä lepäsivät Imandran auringossa välkkyvät selät tunturimaiden välissä, lounaassa pitkä Tolvantojärvi ja kymmenittäin muita järviä, joita havumetsäiset, tummat vuoret, selänteet ja ruskeat suot ympäröivät, mutta kaukana etelässä levitteli Valkeameri lahtivesiään.

Joukkueen miehistä Haase on maisemamaalari ja hän luonnostelee Lapin luonnosta maalauksen aiheita.

Kerronnan eri tasot

Teoksesta voidaan erottaa useita paikkatasoja sveitsiläisen kirjallisuustieteilijän Barbara Piattin luokittelua seuraten.⁸ Tekstissä on vierailtuja paikkoja eli tarinan varsinaisia tapahtumapaikkoja sekä mainittuja (muisteltuja, haaveiltuja, kerrottuja) paikkoja. Suurin osa romaanin tapahtumista sijoittuu Pohjois-Venäjälle ja Pohjois-Suomeen. Kiveliön karkureiden pako Ruotsiin ei tapahdu Etelä-Suomen kautta vaan Kemin lähistöltä. Pietariin sijoittuu lyhyt vankilakohtaus.

Teoksen loppuluku sijoittuu puolestaan sisällissodan aikaiseen Helsinkiin. Siinä saksalainen päähenkilö luutnantti Braun palaa Suomeen auttamaan valkoisten puolella taistelevaa Taipaletta, ja ikään kuin kuittaa näin velkansa tälle. Tekstissä mainitut saksalaiset kaupungit ovat puolestaan läsnä vain sotilaiden muistojen kautta. Siperia, Afrikka ja Australiakin on mainittu, ja ne muodostavat osaltaan teoksen “geografista horisonttia” vaikkei niissä vieraillakaan.

Lopuksi

Hännisen teoksen kiinnostavuus kulttuurimaantieteen kannalta on huomattu ennenkin, ja samalla teosta on käytetty kaunokirjallisuuden sijaan historiallisena dokumenttina. Ylen 101-kirjaa ohjelmassa Kaarlo Hännisen lapsenlapsi Eeva Hänninen kertoo isoisänsä teoksesta. Esittelytekstin mukaan: “Kaarlo Hännisen Kiveliön karkurit -romaani valaisee syitä sille, miksi Saksa halusi toisen maailmansodan aikana kiihkeästi Suomen sotarintamaansa.”⁹ Ohjelmassa näytetään myös huolella rekonstruoitu kartta sotilaiden kulkureitistä.

Ilman automaattista nimentunnistusta tällaisten karttojen piirtäminen on varsin hidasta, mutta automaattisen nimentunnistuksen avulla vastaavia karttoja voidaan helposti piirtää sadoistakin teoksista. Nämä kartat eivät kerro meille sodan tapahtumista tai sotilaiden reiteistä, vaan siitä, miten kirjallisuuden avulla on rakennettu kuvaa Suomesta: kaupungeista ja erämaasta – selviytymistaistelun, kulttuurin ja kaipauksen maantieteestä.

Viitteet