Joulun paikat

Minne sijoittuu kartalla joulu? Mielikuvissamme joulu tarkoittaa ehkä lumihankia, Korvatunturia, pohjoista, pakkasta. Mutta mitä joulu tarkoittaa suomalaisessa kirjallisuudessa? Sitä pohdimme tässä kirjoituksessa.

Suomalaisen kirjallisuuden atlas 1870–1940 -verkkosovelluksen tietokannassa joulu mainitaan sanana 466 tekstissä eli yli puolessa teksteistä. Yli sadan joulumaininnan tekstejä löytyy yhdeksän kappaletta ja yli 50 maininnan tekstejä 36 kappaletta. Voidaan siis sanoa, että joululla on paikkansa suomalaisessa kirjallisuudessa. Suuressa osassa tekstejä joulu ei kuitenkaan ole temaattisesti tärkeä.

tekijä	teos	julkaistu	maininnat
Railo, Eino	Kuninkaantytär ja puoli valtakuntaa	1941	179
Nervander, Emil	Jouluvieraita	1903	159
Pakkala, Teuvo	Vaaralla	1891	157
Lehtonen, Joel	Punainen mies	1925	120
Sillanpää, Frans Emil	Hurskas kurjuus	1919	113
Wilkuna, Kyösti	Suomalainen linnanneiti, josta tuli kuningatar	1911	113
Hornborg, Karl Henrik	Taloista ja taipaleelta	1898	107
Wilkuna, Kyösti	Miekka ja sana	1919	104
Alkio, Santeri	Oja-Pappalan joulu	1889	96
Kianto, Ilmari	Pyhä viha	1908	95

Taulukko: 10 tekstiä hankkeen tietokannassa, joissa sana ”joulu” mainitaan useimmin.

Joulu on suomalaisessa kirjallisuudessa useimmiten melko kurjaa tai melodramaattisen autuasta aikaa – tai molempia peräkkäin. Joulu ei välttämättä sijoitu maantieteellisesti mihinkään tiettyyn paikkaan, vaikka monissa teksteissä onkin paljon paikannuksia. Kenties joulu on enemmänkin osa arkista vuodenkiertoa matalassa tuvassa tai kaupungin bulevardeilla; sen paikantuminen on niin itsestäänselvää, ettei sitä tarvitse erikseen asettaa kartalle. Joulu merkitsee turvaa, paluuta lapsuuteen, lähimmäisenrakkautta ja joulukirkkoa – tai näiden puutetta ja kyseenalaistamista.

Joulu maalla

Melodramaattisia kertomuksia edustaa Theodolinda Hahnssonin Joululahjat (1891). Teos paikantuu hyvin tarkasti, Poriin Linnankadun varrelle, jossa nuorta ylioppilasta odotetaan jouluksi kotiin. Tekstissä mainitaan myös Turku, Helsinki, Häme ja Kokemäenjoki. Jouluisesta Porista löytyy luistinrata ja tietenkin jouluaamuna ajetaan kirkkoon, jossa teoksen keskushenkilö, ylioppilas Erkki, ensimmäistä kertaa saarnaa. Teos myös päättyy joulunviettoon: neljä vuotta myöhemmin perhe viettää joulua pappilassa, jossa papiksi valmistunut Erkki on kappalaisena. Tällä kertaa ollaan Hämeessä, mutta tarkempaa sijaintia ei kerrota.

Juhani Ahon lastuissa joulua vietetään talonpoikais- ja herrastaloissa, pienissä pirteissä, hämärissä talleissa ja navetoissa, joulusaunassa, metsässä ja joulukirkossa – ja Pohjolan taivaan alla. ”Haltian joululahjat” -lastussa (Eläimiä, 1911) yhdistyvät kristillinen joulunvietto ja kansantarinoiden myyttiset hahmot. Pikku-Heikki on pulkkamäessä, jossa väsynyt pulkkailija tapaa haltian, joka on matkalla viemään joululahjoja pihapiirin eläimille. Kyseessä taitaakin olla nykylapsille tutun joulutontun esikuva, lapsenkokoinen joululahjoja ja -mieltä tuova olento. Myös Ahon Tyven meri -kokoelmasta (1912) löytyy useampikin jouluviitteinen teksti. ”Jouluilta talonpojan tuvassa” -lastu vie lukijan talonpoikaiskotiin, jossa joulua ymmärretään viettää ”herrastalojen” tavoista poiketen rauhoittuen, pysähtyen ja hiljaisuudesta nauttien.

Aivan toista on joulun vietto Joel Lehtosen Punaisessa miehessä (1925). Teoksessa vietetään joulua pikkupaikkakunnan kyläkoulussa, ja viinaakin maistetaan, mutta ennen kaikkea juovutaan sosialistisesta eetoksesta. Joulu on pelkkä vitsi, porvariston viihdyke.

Samaan aikaan kun opettaja Sarven joulujuhlaan kutsumat köyhät huonoissa vaatteissaan täyttävät koulun salin, kuvaa kirjan kertoja laajasti irtolaisten tilannetta ja tehdastyöläisten kurjaa asemaa. Sarvi itse kuvaa runsain sanoin tilannetta juoksuhaudoissa, joissa joulu tuo vain teennäisen katkoksen seuraavana päivänä jatkuvaan tappamiseen. Politiikka tuo tarinaan myös paljon paikannimiä ja kansalaisuuksia.

Ilmari Kiannon teoksessa Pyhä viha (1908) asetelma on tuttu monista muista teoksista: jouluna opiskelijat palaavat kotiin maalle, hankien keskelle ja tähtien tuikkeeseen. Myös Kiannon teoksessa nuori teologi pitää joulusaarnan kirkossa, jossa hänen isänsä on rovastina. Teoksessa huomio on kuitenkin nuoremmassa pojassa, joka on herännyt kyseenalaistamaan lapsuutensa uskon. Nuori ylioppilas Reino käy läpi syviä itsepohdiskeluja ja suuntaa luontoon muiden matkatessa kirkkoon. Reinoa kiinnostavat Tolstoi, Zola, Ellen Key ja Björnsson.

Moderni joulu

Kaupungissa ero köyhien ja rikkaiden välillä korostuu entisestään. Yksi Emil Nervanderin teoksen Jouluvieraita (1903) kertomuksista sijoittuu ”Suomen pääkaupunkiin”, jossa vallitsee joulurauhan sijaan jouluostoksiaan tekevien ihmisten aiheuttama vilske ja vilinä. Nuori vaimo istuu yksin ompelemassa, kun puoliso hummailee ja kuluttaa pariskunnan vähät rahat. Helsinkiin sijoittuu myös viimeinen kertomus, joka poikkeaa fantasiaelementtiensä vuoksi muista löytämistämme joulutarinoista. ”Kirjojen jouluyö” -novellissa nuori mies joutuu jäämään Helsinkiin joulunpyhiksi. Hän kuluttaa aikaa lukemalla joulukirjoja ja juomalla samppanjaa. Mies näkee unen, jossa kirjat heräävät henkiin, ja hän seuraa niitä kirjastoon, joka voidaan päätellä yliopiston kirjastoksi. Kirjasto on kirjojen hauta – tyhjät muotikirjat elävät vain hetken. ”Oh, makulatuuriksi joutuu niin moni meistä, moni hyvin aikaisin, jopa parinkin joulun perästä”, toteaa miestä opastava kirjaystävä. Samoin voisi moni huokaista nykyäänkin.

Modernia tunnelmaa on myös toisessa kertomuksessa, jossa ollaan jossain ”sydänmailla”, ja nuori perheenisä asentaa sähkölennätinjohtoja jouluaaton taittuessa kohti iltaa. Joulu on lunta, rautateitä ja tiheitä metsiä, joiden keskellä mies laittaa kuntoon lennätinjohtoja. Nykyajan tekniikka ja joulun taika yhdistyvät: mies sähköttää perheelleen joulutervehdyksen, jonka nämä kuitenkin – lennättimen puutteessa – vastaanottavat vain ajatuksissaan.

Myös Teuvo Pakkalan teoksessa Vaaralla (1891) joulua vietetään kaupungissa, mutta teoksessa ei mainita kaupunkia nimeltä – toki Pakkala on yleisesti tunnettu kotikaupunkinsa Oulun kuvaajana. Kaupungin joulu on surkuhupaisa tapahtuma, joka kiertyy ruuan kerjäämisen ja sen jakamisen ympärille: köyhät vaeltavat laumoina parhaita ruoka-apajia etsien ja rikkaat nauttivat ruoan jakamisen tuomasta vallan tunteesta. Köyhien lasten mielissä oikea joulu siintää jossain keskikaupungilla, jossa on valoja, lahjoja ja joulupukki – köyhillä joulupukin korvaa jouluapu, ja he tuntevat syyllisyyttä jopa riisipuurosta.

Papiksi opiskeleva ylioppilas on esillä myös Karl Henrik Hornborgin Taloista ja taipaleelta -teoksen (1898) tarinassa ”Jouluenkeli”. Tarinassa pieni poika on kerjäämässä Esplanadilla ja nuori ylioppilas, joka ei ole voinut lähteä kotiin maalle jouluksi, ostaa tämän perheelle joulukuusen ja laittaa perheelle joulun, ja hänestä tulee perheen jouluenkeli. Tämä teos on siitä poikkeuksellinen, että se sisältää paljon oikeita paikkoja Helsingistä: rikkaita, joilta kerjätä, löytyy Esplanadilta ja köyhä koti taas Siltasaaresta. Hieman vastaava on kokoelman toinen kertomus ”Meren joulu”, jossa epätoivoinen ja yksinäinen ylioppilas aikoo päättää päivänsä Helsingissä jouluaattona, mutta kokeekin meren rannalla ihmeellisen näyn ja muuttaa mielensä. Tässäkin tekstissä on tarkkoja paikannuksia: kauppatori, Ursinin kalliot ja Nikolainkirkko.

Alkoholinhuuruinen joulu

Suomalaista joulua vaikuttaa usein määrittävän alkoholi. Isännät ja puolisot juovat alkoholia, muistelevat sen juomista tai toivovat pääsevänsä juomaan. Vaimot ja lapset pelkäävät juovia miehiä. Esimerkiksi Santeri Alkion teoksessa Oja-Pappalan joulu kartta on niukka, ainoa varsinainen paikannus on Venäjä. Joulua vietetään jonnekin Suomen takamaille paikantuvassa Oja-Pappalassa, jossa valmistaudutaan jouluun ja ryypätään reippaasti.

Evald Ferdinand Jahnssonin Jouluaattona juomarin kodissa muistuttaa asetelmaltaan Oja-Pappalaa, mutta kyseessä on vakavahenkinen raittiusnäytelmä, jossa juoppo tekee parannuksen. Kappale sijoittuu Turkuun, mutta paikkaa ei ole määritelty tarkemmin. Tekstissä mainitaan Turun tori, josta ostetaan paistia ja kalaa sekä Kröönperin makasiini.

Teoksessa Hurskas kurjuus, joka paikantuu jonnekin Kuuskosken seudulle, joulut rytmittävät köyhien vuodenkiertoa, mutta eivät tuo mitään erityistä: parempina aikoina joulu tarkoittaa isännälle viinaa ja tappelua ja muille pelkoa, huonompina aikoina likaisia olkia ja isännän odottelua joulusaunaan.

Suomalaisen kirjallisuuden joulun kuvaus ja tapahtumapaikat ovat moninaisia, ja esimerkkejä voisi nostaa esille vielä lisääkin. Mikä on oma jouluaiheinen suosikkitarinasi? Mihin paikkaan se sijoittuu? Suomalaisen kirjallisuuden atlas -hankkeen väki toivottaa kaikille – paikasta riippumatta – oikein rauhallista joulua!