Goottilaisen kauhun juuret Goottilainen kauhuromantiikka on maailmankirjallisuudessa hyvin tunnettu ilmiö, jonka juuret ovat 1700-luvun Englannissa. Lajityyppiä on tarkasteltu esimerkiksi valistuksen pimeänä puolena ja teollisen vallankumouksen synkkien lieveilmiöiden kuvastajana. Lajityyppiin kuului keskiajasta ammentava estetiikka: linnat, vankikammiot ja hämärät käytävät sekä yliluonnolliset elementit, kuten haamut ja hirviöt. Goottilaisen kauhun tunnetuimpia edustajia ovat esimerkiksi Horace Walpolen Otranton linna (The Castle of Otranto, 1764) ja Ann Radcliffen Udolpho (The Mysteries of Udolpho, 1794). Goottilainen kauhu kulkeutui muutamaa vuosikymmentä myöhemmin myös Suomeen.

Useat tietokantamme teokset sisältävät runsaasti sekä geopoliittisia paikkoja että luonnonpaikkoja. Projektissamme esiin tulleita teoksia on vuosikymmenien kuluessa myös luettu ja markkinoitu kuvauksina maantieteestä ja historiasta. Erityisesti historialliset romaanit ovatkin olleet Suomessa ainakin 1800-luvun alkupuolella tärkeä keino kirjoittaa historiaa, kuten Mari Hatavara huomauttaa.1 Myöhemminkin suuri yleisö on hyvinkin saattanut lukea romaaneja kuvauksina historiasta ja maantieteestä – ovathan romaanit olleet helposti saatavilla ja ne ovat usein olleet mukaansatempaavaa luettavaa. Kuusamon-kirjailijana tunnetun ja aikanaan paljon luetun Kaarlo Hännisen tuotantoa markkinoitiin hyvin selkeästi pohjoisen kuvauksena – suorana ikkunana pohjoisen luontoon ja elämään.

Tässä blogipostauksessa pohdin rakastavaisten reittejä Evald Ferdinand Jahnssonin teoksessa Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa: kertomus Tuomas piispan ajoilta (1898) ja J.V. Ronimuksen romaanissa Antonio Bröijer: historiallis-romantillinen kertomus vuodelta 1599 (1894). Molemmat teokset käsittelevät kahden uskonnon välistä taistelua. Hatanpään Heikki sijoittuu 1200-luvulle ja siinä vastakkain ovat pakanausko ja katolisuus. Aivan 1500-luvun loppuun sijoittuvassa Antonio Bröijerissä vastakkain ovat puolestaan katolisuus ja protestanttisuus. Molemmissa teoksissa on mukana myös rakkausjuoni. Heidi Grönstrand on käsitellyt Hatanpään Heikin romanssijuonta artikkelissaan ”Historical Fiction and the Dynamics of Romance” (2016).